Logomo on kulttuurin, taiteen ja luovan talouden keskus, joka toimii vanhassa VR:n konepajassa rautatieaseman ja ydinkeskustan läheisyydessä Turussa. Konserttien lisäksi Logomossa järjestetään kokouksia, seminaareja, kongresseja, teatterinäytöksiä, messuja, näyttelyjä, elokuvaesityksiä sekä erilaisia yksityistilaisuuksia. Vuonna 2016 Logomossa pidettiin lähes 1000 eri tilaisuutta, ja talon kävijämäärä oli 369 000 henkilöä. Logomon toimitiloissa, Byråssa ja Konttorissa, työskentelee päivittäin yli 400 ihmistä yli 70 yrityksessä.  Logomossa on myös taiteilijatyöhuoneita. www.logomo.fi

Etsimme perhevapaan sijaiseksi

MYYNTINEUVOTTELIJAA

Tehtävään kuuluu Logomon kokous- ja juhlatilojen, aitioiden sekä tapahtuma- ja kokouspakettien itsenäinen myynti. Lisäksi avustat ja tuet myynnin johtoa valmistelemalla ja viimeistelemällä tarjouksia. Tehtäviisi kuuluu myös CRM-tietojen tallennusta ja muita tärkeitä, mutta rutiininomaisia tehtäviä.

Toivomme sinulta asiakaslähtöistä ja myynnillistä asennetta. Olet itseohjautuva ja tiimihenkinen, innostunut ja aikaansaava. Viihdyt hektisessä työympäristössä ja tartut tehtävään kuin tehtävään. Sinulla voi olla esim. tradenomin tutkinto tai vastaava. Voit olla esimerkiksi urasi alkuvaiheessa. Hallitset hyvin yleisimmät tietokoneohjelmat ja kommunikoit sujuvasti suomen lisäksi myös englanniksi. Ruotsin kielen taito on eduksi. Toivomme, että sinulla on jo jonkin verran näyttöjä tuloksellisesta asiakaspalvelusta ja myynnistä.

Tarjoamme sinulle loistavan mahdollisuuden myynnin parissa. Tiimimme on pieni ja ketterä, jossa luovuus on enemmän kuin sallittua. Kehität palvelutuotteitamme yhdessä tiimin ja asiakkaittemme kanssa. Tehtävässä pääset seuraamaan tapahtuma- ja kongressialan kehittymistä, jossa Logomo toimii edelläkävijänä ja suunnannäyttäjänä.

Kiinnostuitko tehtävästä? Soita ja kysy lisää, tiedusteluihisi vastaa HRS Advisorsin Seija Raesola, 040 775 6150, parhaiten tavoitettavissa 7.9. klo 13-15 ja 14.9. klo 14-16.

Jätä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen mahdollisimman pian tai viimeistään 15.9.2017 oheisen linkin kautta.

Share This