Ryhmäpäällikkö

Suomen Hyötytuuli Oy on kotimainen uusiutuvan energian tuotantoyhtiö, jolle vakaan omistuspohjan luovat kahdeksan suomalaista kaupunkienergiayhtiötä. Yhtiöllä on kuusi toiminnassa olevaa tuulipuistoa, yksi Kalajoella, kaksi Porissa ja kolme Raahessa. Kaksi tuulipuistoa on rakenteilla, toinen Pyhäjoella ja toinen Perhossa ja Kyyjärvellä.

Olemme yksi Suomen johtavista tuulivoimaosaajista ja uranuurtajista. Yhtiömme vastaa osaltaan Suomelle asetettuihin energiatuotannon tavoitteisiin lisätä uusiutuvaa puhdasta energiaa ja vähentää riippumattomuutta fossiilisista polttoaineista. Haluamme olla osaltamme tukemassa kestävää kehitystä ja meille onkin tärkeää koko tuulipuistojen elinkaaren tehokas hallinta.

Olemme voimakkaassa kasvuvaiheessa. Kun nykyiset investointiprojektimme valmistuvat vuoden sisällä, on tuotantokapasiteettimme noin 300 MW ja vuosituotantomme nousee yli 1000 GWh:iin. Lisäksi meillä on useita suunnittelun eri vaiheissa olevia kehityshankkeita niin maalle kuin merelle.

 

Haluatko olla mukana rakentamassa huomisen hiilivapaata yhteiskuntaa kanssamme?

Etsimme nyt osaavaan joukkoomme

RYHMÄPÄÄLLIKKÖÄ

vastaamaan tuulipuistojen suunnittelutiimin toiminnasta ja kehittämisestä sekä tuulipuistokonseptoinnista ja suunnittelun ohjauksesta. Lisäksi ryhmäpäällikkö vastaa projektikohtaisesti teknisestä vaatimustenmukaisuudesta niin turbiini- ja maanrakennusneuvotteluissa kuin rakennusaikanakin.

Olet innostunut tuulivoimaenergian tulevaisuudesta, haluat olla alan edelläkävijä ja näet tulevaisuuden mahdollisuudet. Vastuulliset toimintatavat ovat sinulle toiminnan perusta ja edellytät niitä kaikilta toimijoilta.

Odotamme sinulta esimieskokemusta tiimin vetämisestä sekä halua kasvattaa oman vastuualueen osaamista sekä innovatiivista ja kehityshakuista otetta. Sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Kykenet rakentamaan ja ylläpitämään arvoverkostoamme ja sinulla on kokemusta vaativistakin sopimusneuvotteluista.

Sinulta löytyy soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tekniseltä alalta, esimerkiksi kone-, rakennus- tai sähkövoimatekniikasta, ja näyttöä laadukkaasti hoidetusta teollisesta projektitoiminnasta, rakennuttamis- tai urakointihankkeista. Tuulivoimakokemus joko maanrakennuksen tai turbiiniteknologian puolelta koetaan eduksesi. Sinulla tulee olla myös sujuva suomen ja englannin kielen taito.

Kuulut energialiiketoiminnan kehityksen organisaatioon ja raportoit sen vetäjälle. Teet tiivistä yhteistyötä Suomen Hyötytuulen muiden toimintojen ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Toimipaikkasi voi olla joko yhtiön päätoimipaikka Porissa, tai voit hoitaa tehtävää esim. Tampereen, Oulun tai Helsingin alueelta käsin.

Lisätietoja yrityksestä www.hyotytuuli.fi. Lisätietoja saat myös liiketoiminnan kehitysjohtajalta Jaakko Kleemolalta, +358 40 593 8227, soittoajat 13.12. klo 8-10.00 ja 15.12. klo13-15.00 tai HRS Advisors, Tarja Kohtamäki +358 400 797 453, soittoajat 10.12. klo 8-10.00 ja 17.12. klo 8-10.00. Jätä hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 22.12.2021.

Jätä hakemus tästä