Haemme asiantuntijaa korjaussuunnittelutehtäviin Tampereelle. Tehtävä voi sisältää kiinnostuksesi mukaan myös tutkimus-, rakennuttamis- ja valvontatehtäviä. Tarkempi toimenkuva muokataan henkilön osaaminen ja toiveet huomioiden. Meillä pääset kehittymään asiantuntijana ja panostamme henkilöstön koulutukseen ja pätevöitymiseen.

Sinulla on tehtävään soveltuva rakennusalan koulutus (DI/RI) sekä kokemusta korjaussuunnittelusta. Työmme on pitkälti projekteissa toimimista, jolloin asiakaslähtöisyys, palveluhenkisyys, itsensä johtaminen ja aktiivisuus korostuvat. Suomen kielen taito on tehtävässä menestymisen edellytys ja englannin kielen taito on eduksi. Työssäsi tarvitset jonkin verran matkustusvalmiutta Suomessa.

Tarjoamme mielenkiintoisen, itsenäisen ja liikkuvan työn, kannustavan työilmapiirin sekä monipuoliset kehittymismahdollisuudet vakaassa ja kasvavassa yrityksessä. Kiwa Inspecta on Suomen johtava teknisten tarkastusten palveluyritys. Meillä on alan parhaat ihmiset lähellä asiakkaita. Pitkät työuramme kertovat, että kiwainspectalaiset viihtyvät meillä ja osaamisemme sekä työn sisältö kehittyvät jatkuvasti. Työmme on yhteiskunnallisesti merkityksellistä.

Tule mukaan luomaan turvallisempaa, luotettavampaa ja kestävämpää yhteiskuntaa. Täytä hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 19.1 mennessä.

Kiinnostuitko tehtävästä? Soita ja kysy lisää, tiedusteluihisi vastaa HRS Advisorsin konsultti Toni Koskinen puh. 040 742 7525.

Kiwa Inspecta on Pohjoismaiden johtava asiantuntija turvallisuudessa, laadussa ja luotettavuudessa. Testaamme, tarkastamme, sertifioimme sekä tarjoamme konsultoivia asiantuntija- ja koulutuspalveluja noin 700 osaajan voimin Suomessa. Kiwa Inspecta auttaa asiakkaitaan onnistumaan liiketoiminnassaan – joka päivä, kaikkialla yhteiskunnassa. Kiwa Inspecta on osa Kiwa-konsernia, jolla on globaalisti yhteensä 4600 osaajaa. Lue lisää www.kiwa.com/fi.

 

 Hae tästä

 

 

Share This
hibaby