Polveilevaa urapolkuani on johdattanut kiinnostus ihmisiin, työelämän ilmiöihin, yhteisöllisyyteen ja työpaikkakokemukseen. Olen työskennellyt vuosia korkeakouluyhteisössä kansainvälisten osaajien työelämävalmiuksien parissa. Oli silmiä avaavaa päästä auttamaan nuoria aikuisia uransa alkutaipaleella tarjoamalla työelämämentorointiohjelmaa sekä muita tukitoimia työmarkkinoille siirtymisen nivelvaiheeseen. Myös itse olen saanut toimia mentorina kansainväliselle osaajalle, ja sellaista oppimiskokemusta voin lämpimästi suositella kaikille.
Tunne työyhteisöön kuulumisesta on merkittävä tekijä työhön sitoutumisen sekä työn mielekkyyden kokemisen kannalta. Olen toiminut yhteisöllisyyden rakentajan vastuullisessa roolissa monialaisessa yritysyhteisössä Hub & Community Managerina. Se antoi myös vahvaa ymmärrystä paitsi työpaikkakokemuksen kehittämisestä, onboardingista kuin myös liiketoiminnasta, B2B myynnistä sekä tiimijohtajuudesta. Markkinointi ja viestintä ovat olleet aina merkittävässä roolissa eri tehtävissäni, ja erityisesti sydämeni sykkii työyhteisöviestinnälle.
Aloitin HRS:lla maaliskuussa 2023 rekrytointiprosesseissa researcherina. Innostus uusimmista teknologioista, monipuolinen liiketoimintaymmärrys sekä avarakatseinen uteliaisuus asioita, ilmiöitä ja ihmisiä kohtaan antaa hyvän pohjan researcherin työlle. Vannon elinikäisen oppimisen nimiin, ja itseni kehittäminen onkin jatkuva projektini – kukaan meistä ei ole koskaan valmis. Nautin ideoinnista, sparrailuista ja tarpeen tullen nopeasta toiminnasta.
HRS:ssä minut on vakuuttanut jo alkumetreillä avoin ja kokeileva kulttuuri sekä aidosti ratkaisukeskeinen työskentelytapa. Arvostan myös Ässien positiivista tiimihenkeä, se näkyy monessa.
Työn vastapainoksi tykkään vapaa-ajalla haastaa itseäni voima- ja toiminnallisen harjoittelun parissa, päästellä pois höyryjä kuntonyrkkeilyssä tai spinning-pyörän päällä, tai nauttia hiljaisuudesta luonnossa liikkumalla. Perheeseen kuuluu puolison ja suomenlapinkoira-Sisun lisäksi jo aikuistuvia lapsia, eli aikaa löytyy vihdoin myös omille harrastuksille.